sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Vihervaara 154

Aloitimme syksyllä projektin "unelmista totta". Projekti lähti hyvällä vauhdilla käyntiin ja kuten aiemmin jo kirjoitin, talon piti alkuperäisen aikataulun mukaan ilmestyä tontille aikaisin keväällä. Jouduimme kuitenkin siirtämään toimitusta, koska pankit eivät tee kovin helpoksi asunnon myyntiä. Meidän nykyinen asunto ehti olla kolme viikkoa myynnissä, kun saimme ja hyväksyimme tarjouksen. Kaupat kaatuivat kuitenkin siihen, että ostajat eivät saaneetkaan lainaa lupauksista huolimatta. Nyt siis odottelemme, että saisimme asuntomme myytyä. Sen jälkeen asiat saadaankin rullaamaan hyvällä vauhdilla, toivottavasti ainakin. Rakennusluvat ovat jo haussa ja vielä olisi tarkoitus tehdä sähkö- ja lvi-suunnitelmatkin valmiiksi.




Millainen talo sitten on suunnitelmissa? Valitsimme talon Kannustalon mallistosta. Sieltä löytyi pohjaratkaisultaan juuri meille sopiva Vihervaara 154. Muutenkin Kannustalot miellyttävät silmää kovasti ja tuntuvat laadukkailta & luotettavilta. Suuria muutoksia ei tarvinnut tehdä, vain hieman ovien ja ikkunoiden paikkoja vaihdella. Alla olevan pohjakuvan mukaan edetään ja kuvat lähtikin juuri postissa kohti talotehdasta. Kaapistot eivät ole lopullisissa paikoissa, mutta muilta osin mennään tällä.




Niin kovasti haluaisi päästä jo sisustamaan Kotia. Kansiollinen suunnitelmia odottaa toteuttamista :)



2 kommenttia:

  1. Ihanaa! Minkä kokoinen keittiö teille tulee, joko ne asiat on täysin selvillä? :) Meille rakentuu tämän vuoden Kannustalon rauhala, yhteen kerrokseen. Keittiö kaupat tehtiin topi-keittiön kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnitelmat on pihaa myöden lähes valmiita, enää odotellaan nykyiselle asunnolle ostajia että päästään aloittamaan. Keittiö on kooltaan tuon pohjapiirustuksen mukainen, vesipisteiden yms paikka vain hieman toisin. Yläkaappeja tulee vain yhdelle seinälle, joten jää "ilmavaksi" keittiö :) Kunhan päästään kunnolla aloittamaan niin varmasti tulee sitten päiviteltyä edistymistä ja suunnitelmia enemmänkin tänne blogiin.

      Poista