perjantai 9. lokakuuta 2015

Luumu-appelsiiniuunihillo



Nyt on oiva aika säilöä syksyn maut purkkiin. Sain vanhemmiltani ison pussillisen oman pihan luumuja, joista syntyi herkullinen ja helppo uunihillo. Hillossa on käytetty Dansukker hillosokeria, jonka käyttö on todella helppoa. Pussin kyljestä löytyy hyvä perusohje hilloille, mutta kannattaa rohkeasti kokeilla myös erilaisia yhdistelmiä ja maustaa hilloa eri tavoin. Hillon voi keittää kattilassa tai antaa muhia rauhassa uunissa.

Tämän kanelilla ja vaniljalla maustetun luumu-appelsiiniuunihillon kanssa otin varaslähdön jouluun. Ai miten niin odotan jo joulua :D Hillo sopi hyvin torttujen päälle ja voin kuvitella, että on myös taivaallisen hyvää esimerkiksi puuron kanssa. Melkein tekisi mieli laittaa riisipuuro hautumaan samantien :)


noin litra hilloa

800 g luumuja
  • poista kivet ja kuutioi uunivuokaan
1 appelsiinin raastettu kuori
2 appelsiinia fileoituna
5 ½ dl hillosokeria
2 kanelitankoa
  • lisää vuokaan
1 vaniljatanko
  • halkaise tanko ja kaavi siemenet vuokaan, laita myös tanko muiden aineksien sekaan
  • sekoita ja peitä vuoka foliolla
  • paista 200 °C 50 minuuttia
  • poista folio ja laita uuniin vielä 10-20 minuutiksi
  • poista kaneli- ja vaniljatangot hillon seasta
  • vispaa halutessasi vispilällä hedelmien rakennetta hieman rikki
  • purkita puhtaisiin lasipurkkeihin








http://www.blogirinki.fi/

Yhteistyössä Suomen Sokeri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti