tiistai 26. syyskuuta 2017

Kiinteä kurkkusalaatti



Onpas aikaa taas vierähtänyt. Täysin leipomatta en suinkaan ole ollut, mutta lisätyö lehtien parissa on ollut tänä vuonna entistä työllistävämpää, joten ei ole ollut aikaa leipoa blogiin samaan tahtiin uusia ohjeita. Lisäksi aloitin kesän jälkeen koulun työn ohella ja valmistua pitäisi noin vuoden päästä kondiittorimestariksi :) 

Kasvimaalta ollaan saatu nostaa tänäkin vuonna mukavasti satoa ja osa on vieläkin kasvamassa. Maissit kasvoivat yli odotusten ja ai että, en ole koskaan syönyt yhtä mehukasta ja makeaa maissia. Avomaankurkkuja on tullut muutamasta taimesta aivan älyttömän paljon ja nyt päätin, että en enää sellaisenaan niitä säilö lisää vaan lopuista keitin kurkkusalaattia. Kurkkusalaattiin laitoin hieman myös chiliä antamaan pientä lisämakua. Ohjeita kurkkusalaateille löytyi todella vähän, joten tämä on oma variaationi löytyneiden pohjalta.


1750 g avomaankurkkuja
  • pese kurkut huolellisesti ja liota runsaassa vedessä yön yli
  • huuhtele kurkut uudelleen ja leikkaa kannat pois
  • kuutioi pieneksi kuutioksi ja laita suureen kattilaan
4 makeaa sipulia
  • kuori ja kuutioi pieneksi
  • lisää kattilaan
1 punainen suippopaprika
1 punainen chili
  • poista kannat ja siemenet ja kuutioi pieneksi kuutioksi
  • lisää kattilaan
2 dl etikkaa
1 rkl suolaa
3 rkl sinapinsiemeniä
  • lisää ja sekoita
  • kuumenna seos höyryävän kuumaksi
400 g hillosokeria
  • lisää ja sekoita
  • keitä seosta noin 10 minuuttia
  • jaa puhtaisiin lasipurkkeihin ja sulje purkit
  • säilytä viileässä



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti